Kotipitäjäni Halikko
   Ken ei ole ihaillut kotiseutunsa suloutta? Ketä tämä lapsuuden ensi tarina ei ole lumonnut? Ketä sen puhdas muisto ei ole wiehättänyt? Kuka ei muista lapsuutensa ajoilta kotiseudullaan noita ihmeen ihania kesäkuun aamuja, joita kertoessaan taitawinkin kynä monta monituista kertaa pysähtyy kulussaan ja wiimein ujona pyrkii lewolle, huomatessaan kuvauksensa jääwän kauaksi totuudesta, ja joita kuwatessaan maalarin pensseli woimattomana waipuu alas. Selittämätöntä todella on se wiehättäwäisyys, millä kotiseutu wetää nuorukaisen mielen puoleensa, kun tämä wast'ikään on siitä luopunut. Kurjapa olisi se, joka heti unhottaisi ne seudut, missä hänen lapsuutenja ilot owat nautitut ja unelmat haaweksitut, missä esi-isien jäljet tuntuwat joka polulla, mihin hän itse on leimansa painanut. Yhteinen koti käy kumminkin pian ahtaaksi karttuneelle perheelle; ero on wälttämätön, waikka se ensin tuntuu sydämmelle raskaalta. Täytymys on siirtyä ulommaksi. Mutta uusissakin paikkakunnissa, uusissa perheissä elää muisto rauhasta kodista ja rakkaus siihen.
   Kotipitäjäni, Halikko, sijaitsee osaksi meren rannalla, noin wiiden peninkulman päässä wanhasta Turun kaupungista. Maa on siellä hywin waihtelewaa: siellä on korkeita wuoria, sekä paljaita, että metsäisiä, wuorten wälissä suurempia ja pienempiä laaksoja, järwiä ja jokiloita. Metsissä kaswaa sekä hawu- että lehtipuita ja harwinaisista kasweista mainittakoon esim. tammi- ja pähkinäpuu ja wiljeltyinä monta hywinkin harwinaista kaswia; muuten on kukkaismaailmakin hywin rikas eri lajeista. — Kun matkustaja matkustaa Turusta maanteitse Helsinkiin, huomaa hän jo kaukaa Halikon kirkon, johon juuri nouseva aurinko heittää ensimmäiset säteensä, siten tehden kirkon hyvin juhlalliseksi, etenkin nyt, kun puoli tornia wielä on sumun peitossa. Alhaalla maassa lepää wielä hienon hämärän tummuus. Päivä kumminkin nousee nousemistaan ja pian näkee matkustaja lehtipuiden wälistä wälkkyvän meren pinnan ja Halikon joen, joka ikääntuin hopeainen wyö ympäröitsee kirkkoa. Hän on waipumut outoihin ajatuksiin, jotka seudun kauneus, idän taiwaalla wiehättäwä puna, joka ikäänkuin puna lapsen wiattomilla huulilla hymyilee hänelle, korkealle kohouwa kirkko walkea kuin wiattomuus, ja kohta sen takana äkkijyrkästi kohouwa paljas vuoren huippu, jota tekee kirkon ja seudun näköalan hywin mystilliseksi, hänessä herättäwät. Niitä keskeyttää kumminkin sillan wartija huutaen: "siltarahaa!" Ja kun matkustaja ei hywällä anna, wedetään "puomi kiinni”. Ei auta muu kuin maksaa 5 penniä, ja nyt hän on oikeutettu kulkemaan sillan yli. Hän astuu nyt lähemmin tarkastamaan kirkkoa ja sen ympärillä olewaa hautausmaata, jossa hän huomaa paljon malmi-ristejä ja komeitakin hautakiwiä sekä lehtipuiden warjossa somasti kaunistettuja hautakumpuja. Kirkko on suuri wanhanaikuinen ristikirkko, jossa ei löydy kuwia eikä muita koristeita, paitsi sametista tehty Horn'in waakuna kilpi, mutta kumminkin näyttää tuo walkoiseksi maalattu Herran huone hyvin juhlalliselta. Kirkosta menee hän wielä "kalu-huoneesen”, jossa on paljon wanhoja waakunia ja kuvia, ja etenkin kuwa Kristus ristillä, jossa tuo Kristuksen surullinen tila on niin taitawasti kätkettynä, esittää, ettei se ole ainoastaan tehty waan luotu ja siis on Jumala ihmisolennollekin sallinut jossa seudun asukkaat kertowat nähneensä monta peikkoa ja kummitusta. Hän haluaisi kuulla jonkun semmoisen ja kysyykin eräältä nuorelta tytöltä, johon tämä kohteliaasti selwällä Halikon murteella wastaa: "emmar mä waa' tier' mittä”, — Kun astuu johonkin talonpoikaistupaan Halikossa, huomaa tawallisesti perä-akkunan wieressä suuren kellokaapin, joka sisältää suuren puukellon. Takan wieressä on sänky, usein kaksi ja kolmekkin päällekkäin, joissa makaa palkolliswäki ja lapset; isäntä wäki makaa tawallisesti "tupakammarissa;" muuten makaawat miehet ylissängyissä, naiset ja lapset alissängyissä. Monessa paikassa on wielä uuninkin päällä makuusija, jossa tawallisesti kuleksijat ja "ruotuwaiwaiset" saawat lepopaikkansa. Tuolia harwoin tawataan talonpoikaistuvissa, jostus yksi tai pari, mutta sen sijaan pitkiä penkkiä, jotta owat kinnitetyt seiniin. Missä kehtoa tarwitaan, on sen paikka keskellä lattiata, jos lapsi on wähän wanhempi, on kehdon wieressä "läpi-tuoli", jossa lapsi woi turmallisesti seisoa. Seinäkoristeina on miesten työkaluja ja pitowaatteita, metsästys kapineita, joskus myöskin rumia kuwia. Wierasten huone eli sali on kuitenkin paljon siistempi: puhtaat lattiat owat matoilla peitetyt, seinät ja katto paperoidut, suuri seinäpeili ja kauniit taulut koristavat seiniä. Kaakeli-uuni, sohwat, tuolit, sängyt ja pöydät antawat huoneelle tarpeellisen somuuden. Kolmea tai neljää suurta akkunaa werhoowat akuttimet ja rullakartiinit. Usein on salin takana wielä kaksi kamaria, jotka talwi-aikana samoin kuin salikin owat kylmiä. Waloaineena käytetään tawallisesti lamppua, joita tuwassa on usein kolme: yksi katossa keskellä tupaa, toinen uunin kupeella naisia warten ja kolmas perä-pöydällä; sitä paitsi palaa kaiken illan suuri takkawalkea, jonta walossa miehet tekewät iltatyönä ajokaluja ja puuastioita, naiset taas kehrääwät. Henkisessä suhteessa on pitäjä jättänyt monta jälelle. Siellä on jo aikoja löytynyt kaksi ylhäisempää kansakoulua, toinen poikia, toinen tyttöjä warten. Näistä tyttökoulu sijaitsee kirkonkylässä, kauniilla paikalla, jota wastoin poikakoulu on jylhällä paljaalla kummulla. Mutta tämäkin tarjoo tulewaisuudessa kauniin näkö-alan, koska lapset, koulusta päästyään, owat istuttaneet lehtipuita seudulle. Lainakirjasto on hywässä kunnossa ja siinä löytyy hywinkin arwokkaita teoksia. Sieltä woi lainata mihin aikaan tahansa kirjoja, etenkin nyt, kun sillä on oma huoneuksensa ja wahtimestarinsa. Sanomalehtiä tulee, ainakin yksi joka talon osaksi. Wanhat tawat owat kadonneet ja uusia on astunut sijaan; taika-uskokin on jo wähenenään päin, kuitenkin owat vielä aawehistoriat hyvin yleisiä. Kansan leikeistä on rinkitanssi hywin yleinen ja joululeikit owat useimmiten sitä laatua, että niistä saadaan panttia, joita lunastaessa tarwitaan usein sukkeluutta ja ruumiin notkeutta; usein ilmautuu niissä myöskin raakuutta; wielä  on  kesä-aikana  nykyään  tanssit joka sunnuntai-iltapäiwänä   Märyn reserwi-
harjoituspaikalla. — Raittiutta harrastawat myöskin muutamat yksityiset, mutta kumminkin on alkohooliaineilla hywä menekki. Halikossa löytyykin wiinapolttimo ja myymälä ja läheisessä Salon kauppalassa wiinamyymälä ja oluttehdas.          Hj.S.