Halikon Osuuskauppa > Osuusliike Tähkä
Osuustoiminta-aate oli levinnyt vuosisadan vaihteessa Saksasta Suomeen ja osuustoimintalaki saatiin
vuonna 1901. Eri puolille maata ryhdyttiin perustamaan osuusmeijereitä, -kauppoja ja -kassoja.
Alkukipinän Halikon Osuuskaupalle antoi Kaninkolassa olleen Paavolan koulun opettaja joka 1902 piti nuorisoseuran iltamissa esitelmän osuustoiminnasta ja osuuskauppa-asioista.
Vuoden 1902 lopulla perustettu Halikon Osuuskauppa myi ensimmäiset tavaransa helmikuun 7.pvä 1903 myymäläksi vuokraamassaan Halikon Immalan talon kamarissa. Käteiset varat toiminta aloitettaessa olivat 74 markkaa silloista rahaa. Jäseniksi liittyi sekä talojen isäntiä että torppareita ja myös Vartsalan sahan työväkeä. Alkuvuosina ylijäämää voitiin jakaa 2-3%
Suomen osuuskauppatoiminta oli 1910-luvulla jakautumassa kahtia. Osuuskaupat olivat jo 1904 perustaneet itselleen keskusosuuskunnan nimeltään SOK ja pian sen sisällä alkoi ilmetä erimielisyyttä asioiden hoidosta. Hallinto jakautui "puolueettomiin" ja "edistysmielisiin". Jälkimmäiset perustivat v. 1916 Kulutusosuuskuntien Keskusliiton ja vuoden 1917 lopulla Osuustukkukaupan eli OTK:n. Osuuskauppajärjestö oli näin jaettu kahtia.
Halikon Osuuskaupalla oli myymälöitä Vartsalassa, Kaninkolassa ja Kokkilassa, 1932 perustettiin sivumyymälä myös Saloon. Salossa kauppa menestyi niin hyvin, että oli perustettava lisää myymälöitä ja lopulta Halikon Osuuskaupan päätoimipaikka muutettiin Saloon ja vähän myöhemmin osuuskunta sai uuden nimen: Osuusliike Tähkä.
|
|
Mitä kuvan yhteydessä sulkumerkeissä oleva käyttöoikeusmerkintä tarkoittaa, lue:
https://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/deed.fi