Että Salon seutulaiset eiwät ole kauppoja hieroneet yksinomaan omiensa kanssa, waan että heidän mielensä on tehnyt päästä wähän kauemmaksikin kotikynnyksen ulkopuolelle, siitä kertoo E. Lumme kirjasessaan „Hajanaisia tietoja Salon kauppalan ja sen ympäristön menneisyydestä". Turku 1889, s. 29 m. m. seuraawaa: „Suupuheen mukaan on kuitenkin Salon seuduiltakin, t. s. Uskelasta, Perttelistä ja Halikosta, wilkasta Tukholman kauppaa harjoitettu aina tämän wuosisadan (1800-luwun) keskipaikoille asti. Wientitawaroita oliwat pääasiallisesti: eläwä karja, willa, woi, juusto, kotikankaat, halot y. m. eli ylimalkaan maatalouden ja kotitalouden tuotteet. Tuontitawarat taasen oliwat: suola, höyste- ja rihkamatawarat sekä raha. Alukset, joita käytettiin, oliwat kannettomia, aiwan samanlaisia, joita wirolaiset wielä käyttäwät. Kenties jollakin talolla oli oma aluksensa, mutta tawallista lienee ollut, että useimpia taloja omisti osansa tällaisessa aluksessa. Niinpä kerrotaan, että Uskelan Lopen kylän Pertulla, Wuotilla ja Pullolalla oli yhteisesti alus. Ja Tukholmaan tietysti purjehdittiin".
   Purjehdukseen käytetyt laiwat walmistettiin itse. Niinpä oli Halikonlahdella laiwaweistämö Hamina-lahdessa lähellä Fulkkilaa.
   Huomattawimpia liike-elamän ilmauksia Salon seudulla owat olleet markkinat, joilla kauppatawaraa on ollut runsaasti saatawissa ja joita on pidetty erinomaisina afääritilaisuuksina. Paitsi warsinaisen kaupallisen puolensa wuoksi owat Salon markkinat aikojen kuluessa olleet hywin tunnetut myöskin remuawasta elämästään.
   Seisowia kauppaliikkeitä "puotia" ei Salossa ollut ennen wuotta 1853, lukuunottamatta ukko Fabrellin primitiiwista kauppaa ja paria muuta kauppiasta. Mainittuna wuonna myönnettiin Salolle pienet kauppaoikeudet ja silloin määrättiin, että Salon sillan luona saa myydä kotimaan teollisuustuotteita sekä semmoisia ulkomaantawaroita, joita myyjä on Suomessa ostanut, ja sai kauppa tapahtua wain kahdessa, korkeintaan kolmessa kauppapuodissa. W. 1860 Salon oikeuksia melkoisesti laajennettiin erityisellä, keisarillisella julistuksella, jonka mukaan „usiammat semmoiset hywämaineiset henget, jotka todistuksilla saattawat näyttää taitawansa tyydyttäwästi kirjoittaa, lukua laskea ja kauppiaskirjoja hoitaa seka Joensuun (Åminnen) seterikartanon haltijalta owat itsellensä kauppalassa hankkineet tonttipaikan arennille, siellä saawat kauppaa tehdä, jos waan kauppalan kassaan maksawat läänin kuwernöörin määrättäwänä olewan wuotuisen ulosteon; ollen heillä myöskin oikeus ostaa paikkatunnan tuotteita ja awonaisessa puodissa kaupaksi pitää kotomaisia ja omassa maassa ostamiansa ulkomaan tawaroita; että kaikilla niillä hantwärkkäreillä, käsikeinoilioilla, wapriikin isännillä ja taidemiehillä, jotka mainitun kartanon omistajan luwalla asettautuwat kauppalaan, pitää olemaan walta, nyt woimassa olewain ammattiasetusten estämättä, joko awuksensa otetuilla palkkalaisilla taikka niitä paitsi elinkeinojansa harjoittaa, kauppalalle maksettawata niin suurta elätuskeinoiliaweroa wastaan, kuin kuwernööri elatuskeinon ja liikkeen suuruuden mukaan määrää, sekä että maakunnan asukkaat saawat kauppalassa myödä ja kaupaksi tarjota semmoisia tawaroita ja tuotteita, joilla asetusten mukaan maalla saadaan kauppaa käydä".
   Nykyiset kauppalaoikeudet on, kuten tunnettua, Salolle annettu kesäkuun 20 p:nä w. 1887. Siitä lähtien on kehitys niin liike-elämän kuin muullakin alalla kehittymistään kehittynyt nykyajan waatimuksia wastaawaan suuntaan, joka lähinnä on ollut waikuttamassa Salonkin liike-elämän waltaiseen nousuun ja joka epäilemättä edelleenkin tulee samassa suhteessa kehittymään ja kaswamaan.
              Kyösti N i i ni w a a r a